17.12.2020

Putkiremontti vaivattomasti

Sana putkiremontti tuo herkästi mieleen ruljanssin ja pakkausurakan. A-yhtiöt toteutti tänä syksynä Perttelintie 17:ssa kattavan käyttövesiputkiston uusimisen, jossa asumishaittaa kutakin huoneistoa kohti oli vain noin viikon verran.

Perttelintie 17:n rivitalokohde Lehtihamarissa siirtyi A-yhtiöiden omistukseen vuonna 2018. Siitä alkaen kiinteistössä on tapahtunut paljon. Kolmen rivitalon yhteistä piha-aluetta kunnostettiin ja asfaltoitiin jo vuonna 2018. Aiemmin tänä vuonna huoneistojen ikkunat ja ovet vaihdettiin uusiin. Viimeisimpänä isona korjauksena talojen käyttövesiputkisto korvattiin uudella tänä syksynä.

Koko kiinteistöä koskenut iso putkiremontti aloitettiin syys–lokakuun vaihteessa, ja se valmistuu olennaisilta osiltaan jouluksi. Mahdollisia täydentäviä töitä, jotka eivät vaikuta talon asukkaisiin, tehdään vielä joulun pyhien jälkeen.

Perttelintie 17:n vuokralaiset asuivat remontin ajan kodeissaan. Ja mikseivät olisi asuneet, asumishaitta huoneistoa kohti oli vain noin viikon.

– Koko remontti suunniteltiin ja toteutettiin asumisen ehdoilla. Kun putkiremonteissa normaalisti lähdetään työstämään yhtä isoa runkolinjaa, joka sitten haarautuu, me teimme Perttelintien taloihin useita linjoja. Näin yhdessä asunnossa käynnissä ollut remontti ei vaikuttanut naapurin asumiseen, kertoo A-yhtiöiden kiinteistöjohtaja Teppo Riski.

Perttelintie 17:ssä asuva Hilkka Salonen vahvistaa, että remontin keskellä asuminen oli vaivatonta.

– Työelämässä mukana olevat naapurit eivät varmasti edes nähneet koko remonttia, niin nopeasti se sujui, kertoo eläkepäivistä nauttiva Salonen.

Ainoa pieni pulma hänelle tuli, kun asuntoon ei tahtonut heti remontin jälkeen tulla riittävän lämmintä vettä. Vika kuitenkin korjattiin heti ilmoituksen jälkeen.

– Opinpahan, kuinka tärkeää lämmin vesi on nykypäivän asukkaalle ja kuinka vedenkeittimessä lämmitetyllä vedellä saa hiukset pestyä, Hilkka Salonen nauraa.

Putkiston uusimisen yhteydessä Perttelintie 17:n asukkaat saivat tasokkaat uudet kylpyhuonekalusteet sekä tarvittaessa pienempää ehostamista yleisemmin kylpyhuoneissa.

A-yhtiöiden Teppo Riskin mukaan Perttelintiellä hienosti onnistunut remontti toimii mallina myös tulevaisuuden vastaavissa. Erityisen hyvin menetelmä sopii luhti- ja rivitaloihin, joita A-konsernin nykyisessä kiinteistökannassa on paljon. Yksi ajankohtaisista kohteista on Lähdepolku 3–4:n luhtitalot Pappilanmäellä.

Teksti: Kaisa Viitanen