A-yhtiöiden asukkaat erityisen tyytyväisiä asiakaspalveluun ja huoltoon

27/02/2025

A-yhtiöiden asukkaat ovat erittäin tyytyväisiä asuntojen sijaintiin ja turvallisuuteen sekä asuinympäristöön, kiinteistöjen huoltoon ja asiakaspalveluun. Yhtiön palveluiden suositeltavuutta kuvaava tunnusluku eli NPS oli 43. Jatkossa asukastyytyväisyyskyselyitä tehdään useammin kohdennetuista aiheista.

A-yhtiöt osallistui Kohtuuhintaisten vuokra- ja asumisoikeustalojen omistajat – KOVA ry:n viime vuoden lopulla toteuttamaan laajaan kyselytutkimukseen. Asukaskysely lähetettiin tuolloin sähköpostitse jäsenyhteisöjen asukkaille.

– Lähdimme ensimmäistä kertaa mukaan Kovan kyselyyn saadaksemme vertailutietoa alan muihin toimijoihin. Olemme erittäin iloisia, että kokonaistyytyväisyys tarjoamillemme asunnoille ja palveluille oli korkealla tasolla, 3,83/5. Sijoituimme myös NPS-vertailussa seitsemänneksi, kun kaikkiaan yhtiöitä kyselyyn osallistui 26, kertoo asiakkuusjohtaja Laura Kalakoski, ja korostaa erityisesti turvallisuuden tunteen merkitystä asumisessa.

– On hienoa, että asuntomme koetaan turvallisiksi. Olemme yhteispelillä asukkaiden kanssa saaneet vaikutettua siihen, että esimerkiksi häiriötilanteet tulevat nopeasti tietoomme. Vain sillä tavoin asioihin voidaan puuttua.

Omaan huoltoon ollaan tyytyväisiä

87 % vastaajista koki, että asumisviihtyisyys yhtiön asunnoissa oli joko pysynyt ennallaan tai parantunut edelliseen vuoteen verrattuna. Erityisen tyytyväisiä oltiin huoltotoimintaan ja asiakaspalveluun. A-yhtiöillä huolto tehdään pääosin omana työnä ja huoltopyynnöt välitetään oman asiakaspalvelun kautta. Kyselyssä yhtiön toiminta sai näihin toimintoihin liittyen keskimääräistä paremmat arvosanat.

– Erinomaiset arvosanat kertovat, että toimintatapamme vastaa asukkaiden tarpeita, toteaa Kalakoski.

Hieman keskimääräistä matalammat arvosanat annettiin puolestaan asuntojen eri tilojen kunnolle ja varustetasolle sekä hinta-laatusuhteelle.

– Ikääntyneiden talojen asuntojen kunto on jo strategisella tasolla tunnistettu tilanne, johon puutumme suunnitelmallisesti, kertoo Kalakoski.

Jatkossa toteutetaan kohdennettuja kyselyitä

Jatkossa yhtiö tulee tekemään asukastyytyväisyyskyselyitä useammin kuin kerran vuodessa, jotta kehitettävät asiat saadaan nopeammin tietoon ja toimintaa muuttumaan asukkaiden toivomaan suuntaan.

– Alamme toteuttamaan yhteistyökumppanin kanssa yksilöidyistä aiheista kuten huoltokäynneistä ja muuttotilanteista kohdennettuja kyselyjä asukkaille, kertoo Kalakoski.

Asukastoiminta parantaa asumiskokemusta

A-yhtiöt toteuttaa lakia yhteishallinnosta vuokrataloissa, ja kannustaa aktiivisesti asukkaita asumisviihtyyttä ja turvallisuuden tunnetta parantavaan yhteistoimintaan. 57 % vastaajista oli sitä mieltä, että asukastoiminta on parantanut asumiskokemusta, ja 26 % on osallistunut asukastoimintaan.

– Vaikka monet asukkaat eivät osallistu asukastoimintaan, suurin osa kuitenkin kokee naapuruussuhteet tärkeiksi ja niihin ollaan myös tyytyväisiä. Suuri kiitos yhteisöllisyyden edistämisestä täytyy antaa myös asukasyhdistyksellemme, joka tekee arvokasta työtä taloissa, iloitsee Kalakoski.

Asukaskyselytutkimus järjestettiin yhteistyössä Asumisen rahoitus- ja kehittämiskeskuksen (Ara) kanssa, ja sen toteutti KTI Kiinteistötieto Oy. A-yhtiöiden vastausprosentti oli 20 %.

Lue lisää

Asukaskyselyn palkintojen arvonta on suoritettu

15/11/2024

Asukaskyselymme järjestettiin tänä vuonna yhteistyössä KOVA ry ja ARA:n kanssa. Kyselyn tulokset valmistuvat myöhemmin tänä vuonna.

Kaikkien kyseiseen asukaskyselyyn osallistuneiden ja yhteystietonsa jättäneiden osallistujien kesken arvottiin valtakunnallisesti palkintoja (2 robotti-imuria ja s-ryhmän lahjakortteja). Tällä kertaa arpaonni ei valitettavasti suosinut Porvoota.

Lue lisää

Vuokrat nousevat A-yhtiön vuokra-asunnoissa 1.1.2025 alkaen keskimäärin 1 % 

31/10/2024

A-yhtiöt tarkistaa asuinhuoneistojen vuokrat 1.1.2025 alkaen. Asumisen yleiset kustannukset (mm. lämmitys, vesi ja jätehuolto) ja yleinen alv-kanta ovat nousseet, minkä vuoksi vuokrat nousevat A-yhtiön vuokra-asunnoissa 1.1.2025 alkaen keskimäärin 1 %. Talokohtaisesti vuokrat nousevat 0–8 %. Autopaikka- ja saunavuoromaksut sekä vesimaksut pysyvät vuonna 2025 ennallaan.  

Porvoon A-asuntojen vuokrat määräytyvät omakustannusperiaatteella eli vuokra kattaa vain kustannukset, eikä yhtiö tavoittele voittoa. Porvoon A-asunnot Oy:n keskineliövuokra vuonna 2025 on ARA-asunnoissa 12,93 €/m² ja muissa kohteissa 14,04 € /m².  

Vuokrantarkistuskirjeet on jaettu viikolla 43 niihin asuntoihin, joita vuokrankorotus koskee. 

Ensi vuoden vuokranmaksutiedot lähetetään asukkaille joulukuun alussa. 

Lue lisää