A-yhtiöiden Laamanninpolun kohde Porvoon Länsirannalla on mukana kisassa, jossa etsitään Pohjoismaiden parasta asuinaluetta. Laamanninpolku on asukkaiden mielestä unelmien asuinpaikka, jossa kaikki on lähellä: historiallinen Vanha Porvoo, joki, puistot, luonto, palvelut, harrastukset, urheilu ja kulttuuri.
Alueella on monipuolisia mahdollisuuksia aktiiviseen tai rauhalliseen elämäntyyliin ja hyvinvointiin. Jokirannassa voi harrastaa veneilyä, melontaa, kalastusta jne. Sijainti on niin keskeinen ja kätevä, että siellä ei tarvitse autoa tai edes pyörää, kaikki on saavutettavissa jalan.
Alue on moderni, mutta arkkitehtuuri ja ilme on heijastaa historiallisen vanhan Porvoon tunnelmaa. Kaikissa rakennuksissa on puujulkisivut. Alue houkuttelee kaikenlaisia perheitä sekä ikääntyneitä ihmisiä. Asukkaat nauttivat talonsa ja asuinalueensa rauhasta ja hiljaisuudesta.
”Kun suunnittelimme tätä videota, soitin talomme asukkaille Laamanninpolulla, ja kaikki olivat yhtä mieltä siitä, että tämä on unelmien asuinpaikka. Asukkaat arvostavat suuresti asumista tässä talossa Länsirannan alueella, ja he osallistuivat innokkaasti videoprojektiin”, kertoo A-yhtiöiden isännöitsijä Iina Östman-Fredriksson.
Kilpailussa on Suomesta ehdolla 7 asuinaluetta. Osallistujia Suomen lisäksi Ruotsista, Norjasta ja Tanskasta. Jokaisesta maasta yksi ehdokas pääsee loppukilpailuun ja koko kilpailun voittaja ratkeaa syyskuussa Housing Nordicin konferenssin yhteydessä.
Kilpailuun osallistuvien asuinalueiden esittelyvideot voi katsoa täältä: 2024 Candidates — NBO – Housing Nordic
A-yhtiöt on Porvoon kaupungin omistama vuokratalokonserni, joka vuokraa, isännöi, huoltaa ja rakennuttaa vuokrakoteja Porvoossa. A-yhtiöt on Porvoon suurin vuokranantaja ja omistaa 60 kohdetta, joissa on 2300 asuntoa. A-yhtiöiden kodeissa asuu yli 3 500 porvoolaista. Yhtiön liikevaihto on noin 20 miljoonaa euroa ja työntekijöitä on reilu kolmekymmentä.